8.5.2021 Riitänkö minä?

Hyvä äiti, kirjoitan tätä sinulle. Ja minulle.

Sinulla on tapana ajatella lapsiasi usein. Ajattelet heitä ennen omia asioitasi, niiden aikana ja niiden jälkeen. Pohdit, miten voisit antaa heille kaiken, tai ainakin riittävästi. Vähintään kaiken sen, mitä olisit itse tarvinnut.

Pohdit usein, miten voisit olla hyvä äiti. Yhtä usein uskot, että et ole onnistunut. Joskus hieman itket puutteitasi.

Psykologin työssä kohtaan paljon nuoria, ja heillä on monenlaisia kokemuksia vanhemmuudesta. Osa puhuu äidistään lämpimästi, osalla on hänen kanssaan suuria arvoristiriitoja. Jonkun muistot äidistä ovat kipeitä, traumaattisiakin. Osa taas ei puhu äidistään tai vanhemmistaan lainkaan, vaan elämän painopiste on muualla.

Joku on menettänyt äitinsä, jollain on ehkä äitipuoli, jollain on äitejä useampia. Jollain on äidin sijaan isoäiti, jollain pelkkä isä. Joku asuu sijaisperheessä.

Joku heistä on ehkä sinun lapsesi tai samankaltainen.

Kaikkia kohtaamiani nuoria yhdistävät hienot asiat. He ovat keskustelevia, pohdiskelevia nuoria. Heillä on tarve ja halu ymmärtää itseään, kasvaa omaksi itsekseen. Hekin, joita on kohdeltu kaltoin, hekin, jotka haluavat kauas vanhemmistaan, yleensä aina yrittävät ymmärtää ja rakastaa vanhempiaan. Vaatii hyvin paljon, että nuori kokee saaneensa osakseen huonoa vanhemmuutta.

Me äidit teemme virheitä, joskus aika isojakin. Niin tekevät isät, isoäidit ja kummisedätkin. Siten lapsi ja nuori oppii, että virheeseen ei maailma kaadu. Ei meidän kuulu olla virheettömiä, koska emme odota sitä lapsiltammekaan.

Emmehän? Ethän sinä odota? Enhän minä?

Vanhemmuus on sitä vaikeampaa, mitä enemmän sitä pysähtyy pohtimaan. Harva se päivä media vinkkaa lukemaan 10 kohdan listan virheistä, joita vanhempana ei ainakaan saa tehdä. Klikkaat ja huomaat, että olet tehnyt niistä noin puolet. Tai ainakin minä yleensä olen.

Paineita riittää, niin äideille kuin isille. Kun näin toukokuussa juhlitaan äitejä, usein erehdytään juhlimaan puurtajaa, joka kuskaa, kustantaa, kuittaa, kehuu, kiittää ja kasvattaa. Itse en osaa edes ajaa autoa, joten en voi kuskata. Rahaa ei ole liikaa, joten en pysty kaikkea kustantamaan. Kiittääkään en muista ollenkaan aina, en aina edes silloin, jos tiskikone onkin tyhjennetty ilman käskyä!

Mutta sellaista sattuu. Minäkin riitän.

Minulla on viisi lasta, kaikki kouluikäisiä. Minulla on ollut kaksi vanhempaa, mutta heidät ja ainoan veljeni olen menettänyt. Psykologina olen kohdannut satoja perheitä, kirjailijana olen kirjoittanut tuhansille nuorille, olen harjoitellut, opiskellut ja kritisoinutkin kasvatusta. Näistä aineksista olen koonnut näppärän vanhemmuuden muistikirjan:

  1. Ole läsnä, kun tarvitaan.
  2. Anna tilaa, kun tarvitaan.
  3. Tarkoita hyvää, ainakin melkein aina.

Siinä se. Sinä riität.

Hups, tuli lista. Olkoon sitten viimeinen sellainen.

Henna Helmi Heinonen on MLL Seinäjoen puheenjohtaja. Hän on kirjailija, psykologi sekä viiden lapsen äiti, joka asuu perheineen Joupissa. Yhteydenotto: henna.helmi.heinonen@gmail.com