Kannanotto: Moposuoran tai -alueen perustamista Seinäjoelle selvitettävä

31.5.2021

MLL Seinäjoki (MLL Seinäjoen paikallisyhdistys ry) esittää Seinäjoelle moposuoran tai vastaavan nuorten motoristien yhteisen kokoontumisalueen perustamista.

Mopoilijat, mopoautoilijat ja mopomiitit ovat viime vuosina olleet Seinäjoella otsikoissa vähän väliä. Huhtikuussa tilanne kiristyi, kun Ideapark päätti kieltää oleskelun omalla pihallaan ja pari viikkoa sitten kiukku leimahti, kun sosiaalisessa mediassa kiersi kuvia kaupungin urheilukentälle painuneista kurvailujäljistä. Jokakeväinen keskustelu “mopoterrorismista” alkoi taas.

Harmistuminen metelistä ja liian usein mopoiluun liitettävästä ilkivallasta on ymmärrettävää. Silti kaikkien aikuisten on syytä muistaa, että nuorilla on oikeus kokoontua ja tavata toisiaan itselleen ominaisin tavoin. Pitkän koronavuoden jälkeen tapaamiset ovat todella tarpeen jokaiselle. Meidän aikuisten tehtävä on järjestää nuorille tilat, joissa he voivat viettää aikaa yhdessä, turvallisesti ja itsensä näköisesti. Mopot ja mopoautot ovat olleet osa nuorten elämää jo pitkään eivätkä ne ole häipymässä.

Esimerkki ratkaisusta löytyy Kontiolahdelta. Vuonna 2018 Kontiolahden kunta perusti nuorisovaltuuston aloitteesta vanhalle tienpätkälle moposuoran, jota kunta ylläpitää. Turvallisuudesta vastaa nuorisovaltuusto vastuuohjaajien ohella. Teollisuusalueella sijaitsevalla moposuoralla nuoret saavat ajaa mopoilla ja sinne tullessaan sitoutuvat moposuoran sääntöihin.

Kontiolahden innoittamana moposuoraa on ehdotettu tai suunniteltu myös ainakin Lopella, Orivedellä, Kempeleessä, Kirkkonummella ja Sipoossa.

Ehdotamme, että Seinäjoella aletaan selvittää moposuoran tai vastaavan nuorten yhteisen kokoontumisalueen perustamista kaupungin nuorille. Alue sijaitsisi paikassa, jossa kokoontumiset eivät häiritsisi arkea – esimerkiksi teollisuusalueella tai vaikkapa vanhalla lentokentällä. Moposuoralla tai -alueella voisi olla läsnä myös nuorisotyö.

MLL Seinäjoki esittää kutsun yhteiseen pyöreän pöydän keskusteluun aiheesta paikallisille kumppaneille: Seinäjoen kaupungin johdolle, nuorisotoimen johdolle, Seinäjoen nuorisovaltuustolle, kaupungin mopoilijoille sekä kiinnostuneille yritysyhteistyökumppaneille.

Jos yhteistä tahtotilaa keskustelun järjestämiseen löytyy, MLL Seinäjoki voi toimia keskustelun kokoonkutsujana ja järjestäjänä. Keskusteluun kutsutaan silloin myös Kontiolahden kunnan edustaja kertomaan, miten ongelmakohdat on ratkaistu.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Henna Helmi Heinonen
Puheenjohtaja, MLL Seinäjoki
E. henna.helmi.heinonen@gmail.com

Lisätietoa Kontiolahden moposuorahankkeen etenemisestä:
https://www.nuorisokanuuna.fi/sites/default/files/materiaalipankki/2021-04/Kontiolahden%20Moposuora.pdf