Yhteiset toimintatavat
Koululaisten olohuoneeseen voivat osallistua kaikki 3.-6.-luokkalaiset.
Mahdollisesta poikkeavasta aukiolosta ilmoitamme MLL Seinäjoen kotisivujen perhetalon sähköisessä kalenterissa ja akuuteista muutoksista sometileillä.
Koululaisten olohuoneessa vietetään yhteistä aikaa muiden lasten ja perhetalon ohjaajien kanssa. Perhetalolla on kodinomainen ympäristö, jossa on mahdollisuus mm. lautapelien pelaamiseen, askarteluun, leikkiin, lukemiseen ja ajanviettoon. Kaikille löytyy varmasti sopivaa tekemistä ja kavereita.
Toiminta-aikana pidämme kaksi yhteistä hetkeä, välipalan yhteydessä sekä ennen kotiinlähtöä, johon jokainen koululainen osallistuu olemalla läsnä. Yhteinen hetki sisältää mm. tärkeitä asioita toimintatavoista sekä tutustumista toisiimme, jolloin tehdään jotain kivaa koko porukalla.
Välipalaa tarjoillaan klo 14-14.30. Käytämme laktoosittomia elintarvikkeita, muita erityisruokavalioita emme valitettavasti pysty huomioimaan. Myös omat terveelliset eväät voi ottaa mukaan.
Oman puhelimen käyttö on sallittu sille osoitetussa tilassa. Koululaisen kotiväen tehtävänä on sallia / rajoittaa puhelimen käyttöä perheelle sopivalla tavalla. Huomioittehan puhelimella pelattavien pelien osalta, että peleissä voi olla haitallista sisältöä. Siksi peleihin on määritelty ikärajat, jotka ovat sitovia eli niitä täytyy noudattaa.
Perhetalo tavaroineen on meille tärkeä, joten oleskelemme siististi ja käsittelemme tavaroita niille sopivalla tavalla. Tavaran rikkoutuessa tai perhetalon irtaimiston vahingoittuessa kävijä on korvausvelvollinen. Mahdollisia hankintoja pystymme tekemään vain avustusten ja lahjoitusten turvin.
Perhetalolla jokaisella on oikeus hyvään ja turvalliseen oloon, joten puhumme toisillemme nätisti, olemme ystävällisiä kaikille ja huomioimme toisemme.
Yhteisten toimintatapojen rikkomisesta perhetalon ohjaajilla on oikeus tarvittaessa lähettää lapsi kotimatkalle.
Ja muistattehan, että perhetalolle tullaan viettämään aikaa vain terveenä.